29.3.2021 70-74 vuotiaiden ajanvaraus nyt käynnissä, alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotukset keskeytetty

8.4.2021

AstraZenecan koronarokotteen käyttöä jatketaan 65 vuotta täyttäneillä
6.4.2021 THL:n tiedote: Suomessa on tehty päätös, että AstraZenecan koronavirusrokotetta annetaan varovaisuusperiaatteen mukaisesti tällä hetkellä vain 65 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Tätä nuorempien osalta tilannetta tutkitaan ja rokotusten mahdollista jatkamista arvioidaan uudestaan huhtikuun alkupuolella.
Varovaisuusperiaatteen mukaisesti AstraZenecan koronavirusrokotetta ei myöskään anneta niille 65 vuotta täyttäneille, jotka ovat aikaisemmin sairastaneet sinustromboosin eli aivolaskimotukoksen tai hepariinihoitoon liittyvän trombosytopenian (HIT).
Aikaisemmin sairastettu aivoinfarkti, aivoverenvuoto tai lukinkalvonalainen vuoto ei ole este rokotteen antamiselle. Myöskään aikaisemmin sairastettu keuhkoembolia tai syvä laskimotukos esimerkiksi alaraajoissa ei ole este rokottamiselle.

Mitä rokotteita on käytössä ja rokotusjärjestys
THL:n ohjeistaman rokotusjärjestyksen mukaan rokotukset kohdistetaan tällä hetkellä yli 70 -vuotiaille. Kun valtaosa 70-vuotta täyttäneistä on saanut rokotuksen, jatketaan 65-69 vuotiaiden riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvien rokotuksia.

65 vuotta täyttäneet saavat joko AstraZenecan rokotteen, BioNTech-Pfizerin Comirnaty-rokotteen tai Modernan Covid-19 -rokotteen. Rokotettava ei voi itse valita rokotettaan, vaan THL ohjeistaa miten rokotteita voidaan antaa.

Rokotusvuorossa olevat ryhmät ja ajanvaraus

70-74 vuotiaat
70-74 vuotiaat eli 1.1.1946-31.12.1950 välillä syntyneiden rokotukset alkavat. Näiden ikäryhmien kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja ja ikääntynyt saa rokotuksen samaan aikaan ikäihmisen kanssa.

75-80 vuotiaat
75-80 vuotiaat eli 1.1.1941-31.12.1945 välillä syntyneiden rokotukset jatkuvat. Näiden ikäryhmien kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja ja ikääntynyt saa rokotuksen samaan aikaan ikäihmisen kanssa.

Rokotukset 65-69 vuotiaille riskiryhmäläisille, rokotukset keskeytetty
Rokotukset 65-69 vuotiaille, joilla on erittäin vaikealle koronavirustaudille (klikkaa punaista tekstiä, saat lisätietoa ryhmistä) voimakkaasti altistava tauti(ryhmä 1) tai joilla on vaikealle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila (ryhmä 2), heidän rokotuksiaan jatketaan kun valtaosa 70-vuotta täyttäneistä on saanut rokotuksen. Ilmoitamme rokotusten jatkamisesta verkkosivuillamme, facessa ja paikallislehdissä.
Riskiryhmäläisten ikäjakauma on muutettu, johtuen THL:n päätöksestä AstraZenecan antamisesta vain 65-vuotta täyttäneille. Alle 65-vuotiaille annetaan Pfizerin rokotetta, mutta toistaiseksi nämä rokotteet on varattu ikäihmisten rokotuksiin rokotusjärjestyksen mukaisesti edeten.

Rokotusvuoroihin kuuluvat henkilöt voivat varata ajan koronarokotukseen www.hyvis.fi kautta
valitse alue Etelä-Pohjanmaa -kirjaudu verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella -täytä omat tietosi - ajanvaraus muut ajanvaraukset - ”varaa aikoja”-kohdasta löydät koronarokotusajanvaraukset - valitse asiointipiste - varaa aika kalenterista

tai soittamalla terveysasemien koronarokotusten ajanvarausnumeroon
Alavuden pääterveysasema puh. 040 549 5282
Kuortaneen terveysassema puh. 040 558 5091
Soinin terveysasema puh. 040 357 6914
Töysän terveysasema puh. 040 357 9528
Ähtärin pääterveysasema puh. 040 558 4329

Ajanvarauspuhelinnumerot ovat avoinna maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin klo 11-14 tai niin kauan kuin rokotusaikoja on varattavissa.
Jos puhelin on kiinni, älä jätä vastaajaan viestiä. Koronarokotusajanvarausnumerot on tarkoitettu vain koronarokotusten ajanvarausta varten, ja aina rokotusvuorossa olevalle ikä/riskiryhmälle kerrallaan. Rokotusaikoja ei anneta muista numeroistamme.

Muu väestö
Pääsemme rokottamaan väestöä laajemmin vasta näiden ryhmien jälkeen. Tiedotamme erikseen, kun rokotuksissa päästään seuraavaan vaiheeseen ja uudet ryhmät tulevat rokotusvuoroon. Toivomme, että kuntalaiset odottavat rauhassa vuoroaan.

Noudatathan seuraavia ohjeita tullessasi rokotukseen

  • Saavu paikalle tarkasti annettuna aikana, jotta tilat eivät ruuhkaudu. Koronarokotuksia annetaan vain ajan saaneille asiakkaille. Rokotusaikaa ei voi varata terveyskeskuksen vastaanotosta.
  • Ota mukaan Kela-kortti, ja ota se esille ennen omaa vuoroasi.
  • Pukeudu siten, että saat olkavartesi paljastettua helposti.
  • Käytä kasvomaskia.
  • Desinfioi kädet saapuessasi ja poistuessasi.
  • Säilytä turvaväli (2 metriä) muihin odottaessasi.
  • Tule rokotukseen vain terveenä.
  • Sinun ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
  • Jää aulaan istumaan 15 minuutiksi rokotuksen jälkeen. Tämän jälkeen voit poistua, eikä poistumisesta tarvitse ilmoittaa henkilökunnalle.
  • Älä jää sisätiloihin vaan jos haluat vaihtaa kuulumisia muiden rokotuksiin tulleiden kanssa, tee se ulkona.

Alavus 29.3.2021

Ismo Anttila
hallintoylilääkäri
Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymä

Marjo Ala-Salmi
tartuntataudeista vastaava lääkäri
johtavan lääkärin sij.
Kuusiolinna Terveys