8.10. Alavuden yläkoulu etäopetukseen lukuisien altistumisten vuoksi

Kuusiokuntien alueella on todettu viime päivinä useita koronavirustartuntoja ja merkittävä määrä altistumisia. Tartunnat ja altistumiset painottuvat Alavudelle. Niiden johdosta Alavuden yläkoulu siirtyy etäopetukseen 8.10.-17.10.2021 väliseksi ajaksi tartuntataudista vastaavan viranomaisen määräyksellä.

Positiivisia testituloksia on annettu kymmenen ja niiden myötä on tunnistettu kaikkiaan 170 altistunutta. Kaikki altistuneet henkilöt kontaktoidaan, kuten aiemminkin. Altistumisia on muun muassa Alavuden yläkoulun 7A-, 8D-, 9C- ja 9E-luokalla. Lisäksi Kirkkomännikön koulun 2B-luokka on myös altistunut.

Lisäksi myöhemmin positiivisen koronanäytteen antanut henkilö on liikkunut Harrin Grillillä tiistaina 4.10. klo 21.30-22.00, Alavuden jäähallin yleisövuorolla tiistaina 5.10. klo 14.00-15.00 sekä Alavuden K-raudassa 5.10. klo 8.00-8.30, sekä. Riski altistumiselle on ollut myös Jokivarren koulukyydin bussireitillä 4.-5.10.

Samoissa tiloissa oleskelleiden on tärkeä seurata tarkasti mahdollisia oireita ja hakeutua edelleen koronatestiin matalalla kynnyksellä. Koronavirustartuntaan viittaavia oireita voivat hengitystieoireiden lisäksi olla muun muassa kuume, vatsaoireet sekä maku- ja hajuaistin häiriöt. Ajan koronavirustestiin voi varata puhelimitse numerosta 06 2525 7612.

Kaikkia alueen asukkaita suositellaan edelleen suojautumaan koronatartunnoilta suositusten mukaisesti. Jokaisen on myös toivottavaa hankkia koronarokote. Kuusiokunnissa kaikkien yli 12-vuotiaiden on mahdollista varata aika rokotukseen. Rokotuksen voi hakea perjantaina 8.10 ilman ajanvarausta Kuortaneen terveysasemalta klo 12.00–16.30 sekä Ähtärin pääterveysasemalta klo 15.00–17.00. Kyseiset walk-in -rokotustilaisuudet ovat avoimia kaikille Kuusiokuntien alueen asukkaille sekä 1. rokotteen että 2. rokotteen hakijoille, jos 1. rokotteesta on kulunut yli kahdeksan viikkoa.

Muihin ajankohtiin rokotusajan voi varata jälleen sähköisesti osoitteessa hyvis.fi sekä terveysasemien koronarokotusten ajanvarausnumeroista. Molemmissa uusia rokotusaikoja on avattu perjantaina 8.10. ja puhelinajanvaraukseen uusia aikoja aukeaa ennen pääsääntöistä soittoaikaa, joka on maanantaisin klo 11-14.
Etelä-Pohjanmaan koronanyrkin suositusten mukaisesti 12-vuotta täyttäneille henkilöille kasvomaskin käyttöä suositellaan julkisessa liikenteessä ja takseissa, kaikissa yleisissä sisätiloissa, joissa oleskelee paljon ihmisiä lähellä toisiaan, sekä koronavirustestiin hakeutuville henkilöille matkatessaan näytteenottoon ja ennen negatiivisen testituloksen saamista, mikäli joutuvat välttämättömän syyn vuoksi liikkumaan kodin ulkopuolella.