Käynti Alavuden pääterveysaseman hengitystieinfektiopolille

Hengitystiepkl Alavus

Viime keväästä lähtien kaikki Kuusiolinnan potilaat, joilla epäillään koronavirustulehdusta tai heillä on hengitystieoireita, ohjataan aina hengitystieinfektiopoliklinikalle Alavuden pääterveysasemalle. Käynti hengitystiepoliklinikalle on pääterveysaseman etupihalta vasemmanpuoleisesta ovesta. Hengitystieinfektiopoliklinikalla otetaan myös koronavirusnäytteitä.

Koronavirus voi aiheuttaa kuumetta, yskää, hengenahdistusta, lihaskipuja, väsymystä, nuhaa, pahoinvointia ja ripulia. Taudin yhteydessä on kuvattu myös maku- ja hajuaistin häiriöitä. Oireiden perusteella ei voi erottaa, onko kyseessä koronaviruksen vai jonkun muun bakteerin tai viruksen aiheuttama tulehdus.

Alavuden, Kuortaneen, Ähtärin ja Soinin terveysasemilla on myös Drive-in koronanäytteenottopisteet. Hoitaja ottaa näytteen ohuella tikulla nenänielusta potilaan istuessa autossa. Drive-in testauspiste toimii ajanvarauksella, ja näytteenottoa varten tarvitaan lähete.

Pyydämme asiakkaita olemaan aina yhteydessä ajanvaraukseen joko puhelimitse (06 2525 7612) tai Pihlajalinna-terveyssovelluksen kautta. Asiakas saa puhelimessa tai terveyssovelluksessa näytteenottoajan sekä ohjeet näytteenottoon saapumisesta. Jos tarvitaan tarkempia tutkimuksia, asiakas saa ajan Alavuden terveysaseman hengitystieinfektiopolille.